lauantai 26. syyskuuta 2015

Tadaa: DSM!!!

Näyttelyissä Niken kanssa heinäkuussa 25.-26.7.2015 Hämeenlinnassa pokkaamassa järjestävän yhdistyksen Vuoden Kissa 2014-kilpailun palkinto sekä lauantaina että sunnuntaina kunniamaininnat. Jee!

Seuraava näyttely oli elokuussa ja siinä vasta jännitystä olikin. Tämä näyttely oli nimittäin Niken ensimmäinen näyttely, jossa kategorian parhaaksi valinta toisi nimen perään uuden meriitin, Distinguished Show Merit:n (DSM). Tämän meriitin saadakseen tulee kissalla olla 10 parhaaksi valintaa sekä ensimmäisen ja viimeisen voiton välillä pitää olla 2 vuotta ja 1 päivä. Niken ensimmäinen kategorian paras -tulos oli 24.8.2013. Näyttelylauantaina 29.8.2015 oli siis ensimmäinen mahdollisuus tähän, mikäli voitto tuli, mutta tuona lauantaina tulokseksi tuli kunniamaininta.

Sunnuntaina 30.8.2015 uusi yritys, ensin arvostelutulokseksi kunniamaininta ja sitten emäntää jännitti tuomarin paras-valinta. Pitkään tuomari pohti kahden komistuksen välillä ja niin nakki napsahti Nikelle edustaa loppukilpailussa. Huhhuh! Nyt sitä sitten saisi emäntä jännittää tuhannesti loppukilpailun lopputulosta. Onneksi loppukilpailua ei montaa tuntia tarvinnut odottaa. Kun oli meidän vuoro niin kissa assistentille ja reunempaan odottamaan lopputulemaa. Hirmuinen sydämen tykytys ja jännitys sekä jännittyneenä tuomarien äänenjakoja odottamaan. Nikke voitti kilpailijansa molemmilla äänillä, joten uusi meriitti tuli nimen perään likipitäen heti, kun aikaraja meni umpeen! Aivan mahtavaa! Superia! Nyt ei loppuvuonna tarvitse tätä murehtia vaan me molemmat voimme rauhallisin mielin jatkaa näyttelyissä käymistä. Jee!!

Kotiin päästyä, emäntä kopioi tarvittavat arvostelusetelit, täytti Kissaliiton tittelianomuksen sekä maksoi ruusukemaksun ja seuraavana päivänä sitten nippu postiin. Reilu viikko meriitin virallistamiseen meni aikaa ja nyt on diplomi ja ruusuke kotona.

Kiitos Dagmar-kasvattajalle, tuomareille, faneille sekä kilpakumppaneille!







Kuva Petri Jaakkola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti