Sotureilla on ollut hiukkasen kiirusta vuonna 2017 ja monia huippuhetkiä on vuoteen mahtunut, kuten myös yllättävä kissaterveystilanne. Stay tuned! Pääasiassa soturit löhöilevät ja komeilevat kotosalla.
Maaliskuussa emäntä ja isäntä olivat ulkomailla lomailemassa ja poijaat majailivat sen aikaan mummolassa herkkujen äärellä. Siellä olikin makoisaa lämmitellä uuninpankolla ja nauttia leikkeleistä.
Matkalla mummolaan.
Kaikki pääsivät valjastelemaan ja Jaskalla testattiin Sturdin valjaita.
Haloo, mihin mennään?
Kotiudutto kotioloihin koko konkkaronkka
Niken lempilelu erittäin tuhottuna :D
Voi soturit! Mitä ulkoilijoita Jaska sai.
Näistä kahdesta havaintokuvasta alkoi emännällä raksuttaa, kun Kapun häntä pysyi parisen viikkoa roikkuvana. Eläinlääkäriin suuntasi matka ja erinäisten tuntotestien jälkeen oli röntgenin vuoro ja sieltä paljastui syy hännän tilaan: selkärankarappeuma. Kapun selkärangan nikamien välit ovat lähes 100 % kalkkeutuneet. Kaksi kipulääkekuuria tarvittiin, jotta häntä palautui normaaliin asentoon. Toistaiseksi Kapu ei tarvitse mitään lääkitystä, mutta päivittäin Kapulle annetaan nivelvalmistetta, jotta liikkuvuus pysyisi ja leikitetään lempileluilla. Kapu oli reilu 5-vuotias diagnoosin saadessaan.
Kapu sai näin hienon raksuastian, jottei tarvitse laskeutua maantasalle syömään.
Tässä on Kapulle hankitut portaat Niken käytössä.
Sekä tuossa kantokassissa että tuossa pesässä on lisävarusteena lämpöefekti. Kassi on erittäin suosittu Kapusta ja tuo pesä on hyvä hankinta myös. Heijastaa lämpöä kolottaviin niveliin. Hankittu Peten Koiratarvikkeelta, jos jotain kiinnostaa.
^Kuvia parvekkeen palvojista
Kesällä rakennettiin sotureille terassille kulkureitti parvekkeelta. Se onkin ollut suosiossa.
Kapu täytti heinäkuussa 6 vuotta. Jiihaa!
Lelulaatikolla ruuhkaa!
Viheriäiset soturit
Haades velmuilee
Nikke odottaa raksukaapin edessä palvelua
Haades lämmittelee lämpimän tiskipöydän päälle astianpesukoneen käydessä
Hurja-Nikke taiteilee liesituulettimen päällä
Nikke täytti viisi vuotta lokakuussa. Onneksi olkoon!
Kun Suomen Kissaliiton World Winner-näyttelyn kutsu julkaistiin lokakuun 2017 lopulla, mainosvideolla on Nikke. Kiitos catza.net:lle hienosta kuvasta.
Niken lempipesä saunassa koki hapertumisen
Pelivahti
Hienohelma-Jaska tarkastamassa ruokatilausta. Jaska täytti marraskuussa 7 vuotta. Ensimmäinen seniorimme.
Joulukuussa Haadeksesta tuli toinen seniorimme, kun täytti 7 vuotta. Onnea!
Velmu-Kapu manikyyrihommissa
Höpsö-Jaska se jaksaa makoilla selällään ja olla söpö
Haades isännän sylissä
Kapukin mukana
Haades
Trio isännän sylissä ja Jaska yksinvaltiaana sohvalla
Sinisilmät samaan aikaan kantokassissa