tiistai 6. lokakuuta 2015

Haadeksen oma ruoka-automaatti



Koska muut soturit saivat oman ruoka-automaatin niin piti puuttuvalle soturille hankkia omanlaisensa versio. Haadeksen oma tuli eilen ja jo nyt poika on kuin ammattilainen tämän käytössä. Tämän emäntä osti Amazon.co.uk:sta ja oli myös helppo ohjelmoida. Ensin piti ostaa patterit, sitten suunnitella ruokinta-ajat ja ei muuta kuin hommiin. Tässä mallissa on kuusi lokeroa. Näitä oli saatavilla myös neljällä ja viidellä lokerolla ja joissain oli jääpalalokero, joten toimisi paremmin myös märkäruoalla.

Eilen alkoi Haadeksella tämän harjoittelu ja alkuun lokeroissa on ollut 1-2 herkkupalaa, jotta soturi ymmärtäisi idean. Tähän saa myös tehdä lyhyen äänityksen, joka toistuu kolme kertaa, mutta ainakin Haadekselle äänityksellä ei ole ollut merkitystä vaan tuo luukun ääni on toiminut vihjeenä ruoalle. Myös muut soturit ovat olleet kiinnostuneita tästä, mutta Haades on hyvin saanut pidettyä tämän itsellään. Tosin eilen Haades yritti pienellä väkivallalla saada lokeron kantta liikkumaan, mutta tuloksetta. Onhan se kamalaa, kun nenään tuoksuu ruoka, mutta mitään ei näy eikä saa.

Tänä aamuna emäntä täytti muutamiin lokeroihin parikymmentä grammaa kuivaruokaa ja loppuihin herkkupaloja. Isäntä kertoi, että Haades oli luukun avautuessa käynyt hakemassa suullisen evästä ja mennyt kauemmas syömään. Juuri tätä hän tekee, kun vie Jaskan raksukupista ruokaa. Sitten uusi suullinen lokerosta ja kauemmas syömään ja kuuleman mukaan välimatka automaatin ja syömisen välillä piteni jokaisella suullisella.

Ei tästä vielä Haadeksen pääruoka-automaatti ole tulossa. Pitää pitää harjoittelua yllä, kun isännän ja emännän yönylireissu on edessä, niin soturi osaa käyttää laitetta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti