maanantai 1. tammikuuta 2018

Vuoden 2017 soturikooste

Sotureilla on ollut hiukkasen kiirusta vuonna 2017 ja monia huippuhetkiä on vuoteen mahtunut, kuten myös yllättävä kissaterveystilanne. Stay tuned! Pääasiassa soturit löhöilevät ja komeilevat kotosalla.

Maaliskuussa emäntä ja isäntä olivat ulkomailla lomailemassa ja poijaat majailivat sen aikaan mummolassa herkkujen äärellä. Siellä olikin makoisaa lämmitellä uuninpankolla ja nauttia leikkeleistä.



 
Matkalla mummolaan.
 
 




Kaikki pääsivät valjastelemaan ja Jaskalla testattiin Sturdin valjaita. 



 
Haloo, mihin mennään?





Kotiudutto kotioloihin koko konkkaronkka

 
Niken lempilelu erittäin tuhottuna :D

 

 
Voi soturit! Mitä ulkoilijoita Jaska sai.
 


 
Näistä kahdesta havaintokuvasta alkoi emännällä raksuttaa, kun Kapun häntä pysyi parisen viikkoa roikkuvana. Eläinlääkäriin suuntasi matka ja erinäisten tuntotestien jälkeen oli röntgenin vuoro ja sieltä paljastui syy hännän tilaan: selkärankarappeuma. Kapun selkärangan nikamien välit ovat lähes 100 % kalkkeutuneet. Kaksi kipulääkekuuria tarvittiin, jotta häntä palautui normaaliin asentoon. Toistaiseksi Kapu ei tarvitse mitään lääkitystä, mutta päivittäin Kapulle annetaan nivelvalmistetta, jotta liikkuvuus pysyisi ja leikitetään lempileluilla. Kapu oli reilu 5-vuotias diagnoosin saadessaan.

 
Kapu sai näin hienon raksuastian, jottei tarvitse laskeutua maantasalle syömään.
 
 
 
Tässä on Kapulle hankitut portaat Niken käytössä.
 



Sekä tuossa kantokassissa että tuo pesä on lisävarustettu lämpöefektillä. Kassi on erittäin suosittu Kapusta ja tuo pesä on hyvä hankinta myös. Heijastaa lämpöä kolottaviin niveliin. Hankittu Peten Koiratarvikkeelta, jos jotain kiinnostaa.



 



 
^Kuvia parvekkeen palvojista
 





 

Kesällä rakennettiin sotureille terassille kulkureitti parvekkeelta. Se onkin ollut suosiossa.
 


Kapu täytti heinäkuussa 6 vuotta. Jiihaa!
 
 


Lelulaatikolla ruuhkaa!
 



Viheriäiset soturit
 

 
Haades velmuilee



Nikke odottaa raksukaapin edessä palvelua
 

 
Haades lämmittelee lämpimän tiskipöydän päälle astianpesukoneen käydessä

 
Hurja-Nikke taiteilee liesituulettimen päällä
 

 
Nikke täytti viisi vuotta lokakuussa. Onneksi olkoon!
 
 
 
 
Kun Suomen Kissaliiton Wolrd Winner-näyttelyn kutsu julkaistiin lokakuun 2017 lopulla, mainosvideolla on Nikke. Kiitos catza.net:lle hienosta kuvasta.


Niken lempipesä saunassa koki hapertumisen 

 
Pelivahti

 


 
Hienohelma-Jaska tarkastamassa ruokatilausta. Jaska täytti marraskuussa 7 vuotta. Ensimmäinen seniorimme.
 

 
Joulukuussa Haadeksesta tuli toinen seniorimme, kun täytti 7 vuotta. Onnea!
 
 
Velmu-Kapu manikyyrihommissa



Höpsp-Jaska se jaksaa makoilla selällään ja olla söpö


Haades isännän sylissä
 
 
Kapukin mukana

 
Haades

 
Trio isännän sylissä ja Jaska yksinvaltiaana sohvalla

 
Sinisilmät samaan aikaan kantokassissa
 
 
 
 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti