tiistai 25. syyskuuta 2012

Riikaan me ajettiin...

Emäntä alkoi suunnittelemaan ulkomaan näyttelymatkaa elokuussa, koska Kapu tarvitsisi seuraavaksi ulkomaan sertin, jotta valmistuisi seuraavaan titteliin ja Haades olisi kätevä ottaa matkakaveriksi, jotta hänenkin ulkomaan näyttelyserti saataisiin taskuun. Niinpä lähetettiin sähköpostilla näyttelyilmoitukset Kapusta ja Haadeksesta Latvian kissayhdistykselle. Suomen jäsenyhdistykselle laitettiin viestiä, että vahvistaisi emännän jäsenyyden ja ilmoittautumiset tulevat voimaan. Sitten varattiin laivamatka auto huomioiden ja lopuksi vielä hotelli läheltä näyttelypaikkaa. Onneksi isäntäkin saatiin kuskiksi houkuteltua.

Torstaina 13.9.2012 lähdettiin koko poppoo aamulaivalla kohti Tallinnaa ja sieltä suunnistettiin navigaattorin ohjeiden mukaan Riikaan, Latviaan. Varmuudeksi mukana oli perinteisiä paperikarttoja, jos navigaattori ei olisi osannut perille. Jaska meni tädille lomailemaan jo keskiviikkona. Haades ja Kapu olivat laivamatkan ajan autossa löhöilemässä vesikupin kanssa. Matkalla pysähdyimme Viron puolella tarjoamaan pojille ruokaa ja lisää vettä; vessa heillä olikin koko ajan esillä. Perille saavuimme puoli neljän maissa. Hotellimme sijaitsi Riian ns. väärällä puolella (ei siis keskustassa), mutta autolla vain parin minuutin matkan päästä näyttelypaikalta. Hotellihuoneessa sijoitimme poikien vessan paikoilleen ja vesikupin tarjolle ja sitten olikin ruoka-aika kaikilla. Ruokailun jälkeen ilta meni huoneessa poikien kanssa leikkien ja löhöillen ja tuhannetta kertaa tarkistaen, että kaikki tarvittavat paperit ovat tulleet mukaan.



Perjantaina 14.9.2012 ajoimme katsomaan näyttelypaikkaa, joka sijaitsi ostoskeskuksessa. Ostoskeskuksessa vierähti jokunen tunti ja sitten takaisin hotellille, jossa viihdytimme poikia. Tarkoitus oli mennä tämän jälkeen keskustaan, mutta sitten isäntäväelle tuli väsymys ja niin suunnitelma vaihtui poikien kanssa leikkimiseen ja oleskeluun - olihan matkan päätarkoitus näyttelyssä. Ennen ruokailua vielä leikattiin poikien kynnet ja siistittiin korvat näyttelykuntoon. Ruokailun jälkeen vielä lisää oleskelua ja paperien tarkistamista ja sitten painuimme nukkumaan.




Lauantaina 15.9.2012 heräsimme ajoissa ja kävimme noutamassa hotellin vastaanotosta take away -lounaan, koska lähdimme ennen aamupala-aikaa liikenteeseen. Näyttelytarvikkeet ja pojat autoon ja sitten suunnattiin näyttelypaikalle. Olimme siellä hyvissä ajoin ja kävimme katsastamassa, mihin kohtaan pystyttäisimme näyttelyhäkkimme. Ennen kuin jäimme ilmoittautumisjonoon, veimme kimpsumme ja kampsumme valitsemallemme paikalle ja jäimme poikien kanssa jonoon. Jonossa vahvistuskirje näytille, ilmoittautuminen, näyttelymaksujen maksaminen sekä luettelo ja näyttelynumerot taskuun. Sitten eläinlääkäri tarkasti pojat ja rokotukset ja kohti paikkaamme. Kun paikkamme oli valmis, niin pojat sinne löhöilemään ja isäntä vei muutaman ylimääräisen tavaran autoon. Sitten oli parin tunnin odotus arvostelujen alkamiseen. Sinä aikana kävimme tutustumassa, missä tuomaripöydät olivat ja ihastelemassa kissoja. Kun arvostelut meillä alkoivat niin Kapu oli ensimmäisenä tuomarilla ja arvostelun jälkeen tuomari nominoi pikkupojan paneeliin. Kapu siis sai tarvitsemansa sertin ja valmistui International Premioriksi. Jihuu! Haades toisella tuomarilla ja tämän luokan ulkomaan serti taskuun sekä nominointi paneeliin. Näin pojat olisivat paneelissa toisiaan vastassa. Ennen paneelia emäntä kävi ostamassa ostoskeskusta ruokaa ja näin isäntä ja emäntä selvisivät hengissä. Emäntä kävi sihteeristössä ilmoittamassa Kapun luokkamuutoksesta, jotta sunnuntaina olisi oikeassa luokassa kilpailemassa. Kun oli paneelin aika, päätimme viedä vain Haadeksen kisaamaan ja näin Haades voitti ensimmäisen kerran! Jippii! Voiton jälkeen ei Haadesta vielä saanut syliin vaan Haades meni takaisin häkkiin odottamaan kategorian paras-valintaa. Kun tämän aika oli, niin kaikki voittajat Haadeksen kategoriasta olivat kilpailemassa tästä voitosta, josta matka jatkuisi vielä koko näyttelyn kauneimman valintaan, mihin Haades ei päässyt osallistumaan. Sitten pojat boxiin ja takaisin hotellille. Pitkä päivä takana ja päätimme taas kerran syödä hotellissa.

 
Ostoskeskuksen käytävillä oli häkkipaikat.
 
 
Pojat mökissä.

 
Haades rentona mansikassa.


16.9.2012 hurautimme hotellin aamupalan kautta näyttelypaikalle pojat boxissa ja jäimme odottamaan vuoroamme. Tälläkin kertaa oli Kapun vuoro olla ensin tuomarilla ja sieltä napsahti seuraavan luokan ulkomaan serti taskuun ja nominointi paneeliin. Haadeskin sai toisen sertin tässä luokassa ja nominoinnin myöskin. Ja taas pojat olisivat toisiaan vastassa paneelissa. Pähkäilimme tällä kertaa mitä tehdään poikien ja paneelin suhteen ja päädyimme viemään Haadeksen paneelin edustamaan. Haadekselle voitto kotiin ja odottamaan kategorian parhaan valintaa, josta ei jatkoa tullut. Ennen pakkailua vielä sihteeristö tarvittavat leimat arvosteluseteleihin. Sitten tavaroita pakkaamaan ja autoon ja kaasu pohjassa hotellille lepäämään. Hotellilla leppoisaa löhöilyä, poikien kanssa leikkimistä ja alustavaa pakkailua pois lähtöä varten. Illallinen hotellin ravintolassa ja ajoissa nukkumaan.

Maanantaina 17.9.2012 lähdimme puoli kymmenen maissa kohti Tallinnaa, joten auto pakattiin aamupalan jälkeen valmiiksi. Navigaattori osoittamaan oikeaa suuntaa ja menoksi. Saavuimme Tallinnaan kahden jälkeen, jossa isäntä passitti emännän ruokaostoksille ja lounas tuli hoidetuksi autossa odottaessa laivaan pääsyä. Pojille ruokaa ja vettä ja sylihetki lähtöselvityksen avautumista odottaessa. Sitten päästiin ajamaan laivaan ja siellä vielä vietettiin aikaa poikien kanssa. Kävimme tekemässä laivan kaupassa pikaisesti ostokset ja ehdimme tuoda ostokset autoon laivamatkan ajaksi ennen kuin pääsy autokannelle sulkeutuisi. Sitten vain nauttimaan laivamatkasta ja odottamaan Helsinkiin saapumista. Iltakahdekselta saavuttiin Helsinkiin ja olimme jo puoli kahdeksen aikaan auton luona, jolloin ruokittiin uudemman kerran poikia ja tarjosimme vettä. Kun pääsimme laivasta pois, niin kaasua ja kaatosateessa kotia kohti. Pikavauhtia pojat sisälle, vessa paikoilleen ja auton tyhjennys. Sitten nopeasti matkasimme tädin luo noutamaan Jaskaa ja tarvikkeita ja kiitos-lahjan jälkeen kotia kohti uudestaan. Pojat ottivat toisensa iloisesti vastaan ja pienen tavaroiden järjestelemisen jälkeen, kaikki menivät nukkumaan rankan matkan johdosta.

Näin tuli poikien ja isäntäväen maailmoja avarrettua ja lisää näyttelykokemusta kartutettua. Matka oli oikein onnistunut. :) Nyt ei muuta kuin kohti uusia tuulia...