lauantai 11. toukokuuta 2013

Keväisiä kuulumisia

Monia asioita on taas sotureille tapahtunut sitten viime tekstin. Huhtikuun lopussa takapihallemme ilmestyi iso ja paksu jänis. Jaska sen ensimmäiseksi huomasi ja sitten oli kööri paikalla kaulat pitkänä himoitsemassa isoa saalista. Isäntä kävi heittämässä jänikselle porkkanan, jotta show jatkuisi mahdollisimman pitkään. Kiitos isännälle tästä viihteestä.



27.-28.4.2013 emäntä oli Niken kanssa ensimmäistä kertaa Messukeskuksen näyttelyssä. Suurista ennakkovaroituksia huolimatta, näyttelystä ei jäänyt kammoa kummallekaan. Nikke sai arvostelutulokseksi molempina päivinä EX1. Koska samana viikonloppuna oli Messukeskuksessa erilaisia "messuja" useita, niin siellä emäntä viihtyi luppoajan. Nikke nukkui omat luppoaikansa mökissä.

*        *       *       
 


Toukokuun alussa emäntä matkasi Niken kanssa Tallinnaan kissanäyttelyyn. Matka hoidettiin Matka Saarenpään avustuksella ja matka alkoi perjantaina 3.5.2013. Torstai-iltana reipas pakkaus, jotta perjantaina päästään nopeasti isännän avustuksella Länsisatamaan aloittamaan laivamatka. Tämä oli Nikelle ensimmäinen ulkomaan näyttely ja ensimmäinen laivamatkakokemus. Mielenkiintoista siis. Länsisatamassa emäntä suukotteli Nikkeä runsaasti ja niin jäi poika matkustamaan bussissa Tallinnaa kohti. Perille saavuttua bussi suuntasi kohti hotelliamme ja siellä tärkeimmät tavarat purettiin (muun muassa vessa, vesi- ja ruokakupit) ja hetken levähdys leikkien. Emäntä siitä sitten lähti bussilastillisen mukana ostoskeskukseen, jossa pääosa ostoksista koostui tulevan viikonlopun syötävistä. Nam. Shoppailun jälkeen ilta koostui ruokailusta ja runsaasta leikkimisestä. Nikke seurasi emäntää kuin koira kaikenaikaa ja kaikkialle ja jopa yö meni kainalossa nukkuen.
 
4.5.2013 aamulla aamupalan kautta bussiin ja kohti näyttelypaikkaa. Eläinlääkärin tarkastuksen ja näyttelymaksun maksamisen jälkeen emäntä laittoi sturdin pystyyn ja sisälle pelit ja vehkeet ja Nikke oli valmis lepäilemään tutussa mökissään. Herkkua nassuun ja niin jaksoi soturi levätä. Niken vuoro oli tuomarilla vasta iltapäivällä ja tuloksena oli EX1 ja tuomarin parhaaksi valitsema nuori. Jei! Paneelissa Nikke esiteltiin. Tässä vaiheessa näyttely muuttuikin jännittäväksi, koska järjestävä yhdistys piti lauantaina myös Best of Best-kilpailun. Jokaisesta kategoriasta siis valittiin kategorian paras. Kategorian parhaat sitten kisasivat Best of Best-tittelistä. Nooh, IV kategorian parasta valittaessa vaihtoehtoina oli aikuinen ja kastraatti sekä Nikke-poika.  Tuomarien mielestä Nikke oli kategorian paras! Mahtavaa! Sitten oli vuorossa näyttelyn huippuhetki, kun kaikkien kategorioiden parhaimmat kisaisivat Best of Best-tittelistä. Taas tuomarit kävivät tutkimassa kuka olisi paras ja ääntenanto sai alkaa... Ensin julkaistiin neljänneksi tullut, joka oli burma. Emäntä söi kynsiään tässä välissä... Kolmanneksi paras oli exotic ja jäljellä enää kaksi. Hui! Toiseksi paras koko näyttelyssä oli meidän Nikke-poika. Superia! Wuhuu!! Kyllä oli mahtavaa. Loppukuvatkin, jotka Tessa otti, olivat tosi kivat. Sitten Nikke valmiiksi kuljetusboxiin, jotta matka hotellille voisi alkaa ja palkinnot talteen. Kyllä oli mahtava päivä ja kiva kokea, miten tämä Best of Best tapahtuu.
 
 
 
Sunnuntaina 5.5.2013 kaikkien romppeiden kera bussiin ja kohti näyttelypaikkaa. Täältä jatkamme suoraan satamaan, joten tavaraa oli runsaasti kannettavana talteen. Nikke sturdiin makoilemaan ja emäntä aikaa tappamaan. Vihdoin oli Niken vuoro ja tällä kertaa tuomari nominoi Niken ja taas tuli jännitysmomenttia iltapäivään. Matkanjärjestäjällä oli nimittäin tiukka aikataulu, jotta ehdittäisiin ajoissa laivaan ja niin sai emäntä pakata mahdollisimman paljon jo valmiiksi ja viedä bussiin, jotta paneelin jälkeen päästäisiin painamaan kaasua. Kun paneeli pääsi Niken kategoriaan asti, oli matkanjärjestäjä avuliaasti vienyt sturdimme jo bussiin, joten enää puuttuisi kissa, emäntä ja kuljetusboxi matkasta. Kiitos Risto. Paneelissa Nikke esiteltiin ja hurraa! Kamat kasaan ja menoksi. Satamaan päästyämme suukkoja Nikelle ja laivaan pariksi tunniksi. Isäntä olikin vastassa satamassa perille päästyämme, joten siitä jatkoimme matkaa kotia kohti. Kotona muut soturit olivat innoissaan Niken palaamisesta. Isännän kertoman mukaan soturit olivat olleet erittäin rauhallisia Niken poissaollessa, joten paluu tiesi riemurallin alkamista.
 
 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti