torstai 2. tammikuuta 2014

Kouvolaa ja Turkua


Kun World Winner-näyttelystä oli toivuttu, oli aika ajaa 9.11.2013 Kouvolaan. Kyseessä oli drive in -näyttely, joten saavuimme aamupäivällä vasta paikalle. Vaikka häkkipakkoa ei ollut, olin silti ottanut sturdin mukaan, koska mukavampi siellä on odotella omaa vuoroaan kuin kuljetusboxissa. Niinpä sturdi eläinlääkärintarkastuksen jälkeen pystyyn ja Nikke odottamaan. Nikke sai tuomarilta sertin ja sitten oli pieni odotus tuomarin paras -valintoja, joissa jäimme näppejä nuolemaan ja niin matka kotia kohti alkoi jo hiukan puolen päivän tienoilla.

Seuraavana päivänä 10.11.2013 palasimme näyttelypaikalle uudemman kerran hiukan aikaisemmin ja kauaa ei omaa vuoroa tarvinnut odottaa. Tuomarilta saatiin nytkin serti ja hetkisen taas odotettiin, miten jatkon käy... Tänään Nikke valittiinkin tuomarin parhaaksi, joten jäimme odottamaan loppukilpailua. Tässä näyttelyssä oli häkitön paneeli (=loppukilpailu) eli omistaja vei kissansa hetkeä ennen h-hetkeä assistentille ja siitä assistentti vei kissan loppukilpailuun. Kun tuli meidän vuoro, vein Niken assistentille ja siirryin odottamaan paneelialueen lähettyville lopputulemaa. Nikke meni ja voitti! Jippii!! Siitä sitten kamat kasaan ja autoon ja nokka kohti kotia.

*     *     *

23.11.2013 matkattiin Haadeksen ja Niken kanssa Turkuun. Tässä näyttelyssä Haades kilpailisi luokassa 2 ja Niken kilpaileminen luokassa 5 oli lähenemässä loppuaan. Molemmat olivat eri tuomareilla, mutta onneksi tuomareiden pöydät sijaitsivat lähekkäin. Haadeksen tuomarilla oli vielä tuomarioppilaskin. Nikke pääsi tuomarin luo ensin ja sertin hän pokkasi. Haades sai kunniamaininnan (kuten luokassa 2 saadaan) ja molemmat kutsuttiin tuomarin paras -valintoihin takaisin. Haadekselle eikä Nikelle menestystä valinnoissa tullut, joten loppuaika meni jutustellessa ja poikien kanssa hengatessa. Illemmalla sitten kotiin ja Haades pääsee eläkkeelle näyttelytouhuista.

Näin kaunis on TUROKin Kunniamaininta-ruusuke:



Sunnuntaina 24.11.2013 matkattiin Niken kanssa takaisin paikalle ja emäntä oli assistenttina rinnakkaisarvostelutuomarille, joten ei ihan "normaali" assistenttipäivä. Nikke sai "oikealta" tuomarilta sertin ja valmistui siten Grand International Championiksi! JEE! Tuomarin paras -valinnassa ei menestystä tullut. Eipä siinä mitään, emäntä sai paneelissa esittää ihania kissoja, joista pari voittikin. Mukava näyttelypäivä päättyi ja kotona odottivat kissakaverit junioria.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti