lauantai 26. syyskuuta 2015

Tadaa: DSM!!!

Näyttelyissä Niken kanssa heinäkuussa 25.-26.7.2015 Hämeenlinnassa pokkaamassa järjestävän yhdistyksen Vuoden Kissa 2014-kilpailun palkinto sekä lauantaina että sunnuntaina kunniamaininnat. Jee!

Seuraava näyttely oli elokuussa ja siinä vasta jännitystä olikin. Tämä näyttely oli nimittäin Niken ensimmäinen näyttely, jossa kategorian parhaaksi valinta toisi nimen perään uuden meriitin, Distinguished Show Merit:n (DSM). Tämän meriitin saadakseen tulee kissalla olla 10 parhaaksi valintaa sekä ensimmäisen ja viimeisen voiton välillä pitää olla 2 vuotta ja 1 päivä. Niken ensimmäinen kategorian paras -tulos oli 24.8.2013. Näyttelylauantaina 29.8.2015 oli siis ensimmäinen mahdollisuus tähän, mikäli voitto tuli, mutta tuona lauantaina tulokseksi tuli kunniamaininta.

Sunnuntaina 30.8.2015 uusi yritys, ensin arvostelutulokseksi kunniamaininta ja sitten emäntää jännitti tuomarin paras-valinta. Pitkään tuomari pohti kahden komistuksen välillä ja niin nakki napsahti Nikelle edustaa loppukilpailussa. Huhhuh! Nyt sitä sitten saisi emäntä jännittää tuhannesti loppukilpailun lopputulosta. Onneksi loppukilpailua ei montaa tuntia tarvinnut odottaa. Kun oli meidän vuoro niin kissa assistentille ja reunempaan odottamaan lopputulemaa. Hirmuinen sydämen tykytys ja jännitys sekä jännittyneenä tuomarien äänenjakoja odottamaan. Nikke voitti kilpailijansa molemmilla äänillä, joten uusi meriitti tuli nimen perään likipitäen heti, kun aikaraja meni umpeen! Aivan mahtavaa! Superia! Nyt ei loppuvuonna tarvitse tätä murehtia vaan me molemmat voimme rauhallisin mielin jatkaa näyttelyissä käymistä. Jee!!

Kotiin päästyä, emäntä kopioi tarvittavat arvostelusetelit, täytti Kissaliiton tittelianomuksen sekä maksoi ruusukemaksun ja seuraavana päivänä sitten nippu postiin. Reilu viikko meriitin virallistamiseen meni aikaa ja nyt on diplomi ja ruusuke kotona.

Kiitos Dagmar-kasvattajalle, tuomareille, faneille sekä kilpakumppaneille!







Kuva Petri Jaakkola

perjantai 25. syyskuuta 2015

Soturien uusimmat vempaimet

Emäntä tuli törsänneeksi hiukan ja hankkineeksi sotureille uusia juttuja näin syksyn korvilla.

Ensimmäinen hankinta oli kauluri. Käytiin eläinlääkärillä vuosittaisella rokotuksella Jaskan, Haadeksen ja Kapun kanssa ja Jaska nyppi rokotuskohdan karvattomaksi. Siihen piti sitten laittaa lääkettä ja perinteinen kupolikauluri ei ollut mieluisa, joten emäntä hankki nykyaikaisemman version Italiasta. Huippunopea toimitus kotiovelle ja kauluri käyttöön! Toimii erinomaisesti ja saa suositukset sotureilta. Kaulurissa on tuplatarranauhakiinnitys ja kolmea eri kuosia saatavilla.

Tässä kuva Balton valikoimasta:

https://www.tutoribalto.com/




Kaulurin mallikuva ^


Kauluri Jaskalla ^



Sitten seuraava ostos oli ruokinta-automaatti. Automaatin hankinnan taka-ajatuksena emännällä oli yhteiset, yön yli matkat isännän kanssa ilman sotureita. :) Tämäkin tuote tuli nopeasti kotiinkuljetuksella ja oli erittäin helppo ohjelmoida Jaskan, Kapun ja Niken mikrosiruilla. Tässä ruokintaluukku ei siis aukea Haadekselle, koska häntä ei ole laitteeseen ohjelmoitu. Mikrosirun lukijasensorit ovat siis tuon kaaren alaosassa molemmin puolin. Luukun sulkeutumisnopeutta voi myös säätää. Pientä säätöä tämä vielä vaatii, ettei Haades pääse apajille takakautta, mutta toistaiseksi hyvä hankinta. Emäntä on ylpeä oppivista sotureitaan!





Kaksi kapeaa soturia mahtuu yhtä aikaa luukulle


Tässä Nikke syö Kapun tiputtamia raksuja.



Ei aukea Haadekselle luukku, vaikka kuinka tuossa hyörii.