maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kapu lensi Tanskaan!

Tanskassa kolme kissayhdistystä järjesti näyttelyn lauantaina 10.3.2012, jossa oli kolmen sertin mahdollisuus ja siten kolmen BIS-voiton mahdollisuus. Niinpä emäntä päätti ilmoittaa Kapun näyttelyyn, jos ei voitot silmissä, niin ainakin kokemuksia kartuttamaan. Ensimmäisenä varattiin lennot siten, että Kapu pääsee matkustamoon ja sen jälkeen hotellin varaus. Sitten tilattiin Zooplussasta lentolaukku (, joka vastasi lentoyhtiön vaatimia mittoja) ja alkuvuodesta käytiin rabiesrokotuksessa. Näyttelyilmoittautumislomakkeet sai kätevästi sähköisesti tehtyä ja alkuperäiset oman kissayhdistyksen kautta näyttelysihteerille. Mitään vahvistusta ei näyttelystä tullut, joten pieniä perhosia oli vatsassa, kun näyttelypäivänä näyttelypaikalle saavuttiin. Perjantaina 9.3.2012 lähti lento kohti Kööpenhaminaa. Lähtöselvitys sujui sutjakkaasti, kuten turvatarkastuskin. Koneeseen päästyä Kapu edellä istuvan penkin alle ja lentoon! Kapu ei lennon aikana äänehtinyt lainkaan ja perille saavuttuamme, etsimme metron ja jatkoimme matkaa. Metropysäkiltä oli vielä matkaa hotellille, joten taksin kyytiin. Hotellille saavuttuamme, sisäänkirjautuminen ja huoneeseen. Siellä ruokaa ja vettä tarjolle ja Kapun vessa valmiiksi. Kävin illalla läheisessä ruokakaupassa ostamassa näyttelyyn evästä ja hiukan iltapalaa. Loppuilta meni näyttelykassia pakatessa ja Kapua leikittäessä.
Lauantaina heräsimme puoli kuuden aikaan ja taksilla matkasimme näyttelypaikalle, jonne saavuimme erittäin ajoissa. Ennen sisäänpääsyä yksi toimihenkilöistä tarkisti, että rokotukset ovat kunnossa. Tästä maksupisteeseen ja sitten eläinlääkärintarkastukseen. Tarkastuksen jälkeen ilmoittautumaan vahvistuksen kanssa, näyttelyluettelo kouraan ja omaa paikkaa etsimään. Paikka löytyikin nopeasti ja häkki aiheutti heti harmaita hiuksia. Häkkipaikka oli siis puolet tuplahäkistä. Minulla oli jo Suomeen jäänyt yksi vaijerikujallisista verhoista, joten tuunailua tarvittiin. Onneksi olin ottanut klipsejä mukaan, joten verhot saatiin niiden ja vaijerien avulla kiinni. Taustalevy ja sivulevy vielä varuilta paikoilleen. Kapun häkkipaikan vieressä oli häkkinaapurillekin paikka, mutta meidän onneksi, tämä leikkaamaton uros jätti saapumatta paikalle. Häkin sisälle siis tuttu mökki, matkavessa, ruokakuppi ja vesikuppi. Sitten emäntä tutkaili luetteloa ja yritti miettiä, miten näyttelyn kulku tulee menemään. Kapuhan osallistui kaikkien kolmen järjestävän yhdistyksen näyttelyihin, joten hänellä oli kolme tuomaria. Arvostelut alkoivat klo 10 ja onneksi yksi tuomareista aloitti Kapun kategoriasta, joten mahdollisilta päällekkäisyyksiltä vältyttiin. Ensimmäisen yhdistyksen arvostelun jälkeen oli Tuomarin parhaat, jossa Kapu kilpaili erästä itämaista vastaan ja tuomari valitsi Kapun loppukilpailuun. Kaksi muuta tuomariakin valitsi Kapun loppukilpailuun. Loppukilpailuja odottaessa tein pieniä ostoksia, poimin arvostelusetelit ja söin. Pojat saivat pari ihanaa huiskaosaa tuliaisiksi ja fasaanin sulkia. Lisäksi havaitsin jo Tallinnassa, että hotellihuoneessa kannattaa olla pieni rikkalapiosetti mukana, niin vessan lattia ei ole niin täynnä kissanhiekkaa. Eli sellainen lapiosetti tuli myös ostettua. Tanskassa ruusukkeet maksoivat, mutten ruusukkeita ostanut. Yksi tuomari antoi (ilmaiseksi) loppukilpailuun valituille ruusukkeet, joten sellainen ruusuke tuli kotiseinää koristamaan. Loppukilpailujen erä 1 alkoi ja tässä tuomariäänet menivät siamilaiskilpakumppanille. Erä 2 äänet menivät tasan ja ratkaisijatuomari valitsi samaisen kilpakumppanin. Kolmannessa erässä äänet menivät myöskin siamilaiselle. Voittoja ei siis tullut, mutta sitäkin enemmän näyttelykokemusta Kapulle ja emännälle uskoa, että ulkomaan näyttelyissä hommat toimivat oikein hyvin. Näyttely päättyi klo 22, joten sen jälkeen taksia soittamaan ja hotelliin. Hotellilla vielä pientä iltapalaa kummallekin sekä leikkituokio ja sitten pitkän päivän jälkeen nukkumaan.
Sunnuntaina aamupalaa, pakkailua ja huoneen luovutus. Pyysin hotellin vastaanottoa soittamaan taksin, jotta menisin metron kautta lentokentälle. Odottaessani taksia huomasin hotellin pihalla rouvan, jolla oli kaksi kissaa mukana. Muutama sana siinä vaihdettiin ja selvisi, että hänkin oli suuntaamassa kentälle vuokra-auton voimin. Hän tarjoutui ottamaan meidät kyytiin, mikäli se meille sopi ja niin peruin taksin ja pakattiin kissat ja matkalaukut autoon ja tienviittoja tavaamaan. Tämä rouva oli kissoineen myös osallistunut lauantaiseen näyttelyyn. Saavuttiin lentokentälle, niin ensiksi kävimme tankkaamassa autoon hiukan polttoainetta, sitten palautimme ranskalaisen rouvan vuokra-auton ja sitten lähtöselvityksiin. Kaikki meni hyvin turvatarkastusta myöten. Kiitosten ja hyvästelyjen jälkeen suuntasin portilleni ja niin lento Helsinkiin alkoi. Saavuttuamme perille isäntä oli meitä vastassa ja niin lähdimme kotia kohti, jossa Jaska ja Haades odottivat innoissaan pikkuveljeään.
Pojat saivat tutustua tuliaisiin, joita emäntä oli tuonut. Parit fasaaninsulat saivat kyytiä, samoin kuin uudet huiskapäät. Onnistuneita tuliaisia poikien mielestä.


Tälläinen laukku hankittiin lentomatkustukseen.


Näin rennosti Kapu otti näyttelyhäkin mökissä. Uusi fasaanisulka lähettyvillä.


Kapu paneelihäkissä turvanaan tuttu mökki.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Meillä on Junior Winner!!

Olimme 3.-4.3.2012 Kirkkonummella kissanäyttelyssä yhdessä Haadeksen ja Kapun kanssa. Jaska oli kotosalla isännän kanssa. Emäntä siis yksin huristeli välimatkaa.
Lauantaina molemmat pojat olivat samalla tuomarilla, joten näyttelyn kulkua oli helppo seurata. Haadeksen vuoro koitti aiemmin ja sertin sai tuomarilta. Kapu oli tuomarilla viimeisenä (kuten yleensäkin) ja kutsu molemmilla tuli Tuomarin paras-valintaan. Kapun matka Tuomarin paras-valinnasta jatkui loppukilpailuun ja taas sai emäntä jännittää sydän syrjällään. Niin siinä kävi, että Kapu voitti! Päivä oli pitkä ja vasta ennen iltakahdeksaa olimme kotona. Suomen Kissaliitto palkitsi vuoden 2011 menestyneitä kissoja samana päivänä.
Sunnuntaina sitten olikin hässäkkää, kun oli pojilla vielä tuomarioppilaan pöydällä käynti. Kapu pääsi ensimmäisen tuomarioppilaan pöydälle. Arvostelu on tuomarioppilaan kanssa samanlainen kuin "oikean" tuomarin pöydällä. Tuomarioppilas ei voi kertoa oman Tuomarin paras-valintojen tuloksia julki ja arvostelusetelit jäävät saamatta. Sitten oli Haadeksen vuoro tuomarilla ja sertin kanssa sieltä lähes suoraan tuomarioppilaan pöydälle. Molemmat olivat Tuomarin paras-valinnoissa mukana sekä tuomarilla että tuomarioppilaalla. Kapu pääsi Tuomarin paras-valinnoissa loppukilpailuun ja nyt sai emäntä (ja isäntä kotosalla) jännittää super-super paljon. Kyseessä oli nimittäin mahdollisuus Junior Winner-titteliin, jos voitto tulisi. Junior Winner-titteliin tarvitaan viisi BIS-voittoa pentu-/nuortenluokissa. Kapulla oli tähän mennessä neljä BIS-voittoa. Tuomarin paras-valinnan jälkeen soitto kasvattajalle ja sieltä luurin päästä kasvattajakin jännitti sydän syrjällään. Paneelijärjestys oli normaalista poikkeava eli ensin käytiin kategorioittain pennut ja sitten oli kategorioittain nuoret. Eli ensin I kategoria, sitten II, sitten III ja lopuksi IV. Onneksi Kapun kategoria oli suht pian, niin ei tarvinnut koko paneelin loppuun asti jännittää. Sitten oli Kapun kategorian nuorten paneelivuoro ja sitten jännitettiin... Ensin kuulutettiin tuomarioppilaan ääni, joka meni Kapulla ja sitten kuuluttaja kuulutti tuomariäänienkin menneen samalla kissalle eli Kapulle. JEE!!! Emäntä kiireen vilkkaan kertomaan kuuluttajalle, että kissasta tuli näin ollen Junior Winner, minkä kuuluttaja kuuluttikin ja sitten kipinkapin hakemaan Kapua assistentilta. Voi poikaa! Emäntä oli onnessaan ja Kapukin oli onnessaan päästessään takaisin näyttelyhäkkiin Haadeksen luo. Tämän jälkeen soitto isännälle ja kasvattajalle ja uutinen julki. Pikaisesti näpyttelin superuutisen myös Facebookiin, josta alkoikin onnitteluja sadella. Kiitos kaikille onnittelijoille! Kiitos Reginalle kasvatista ja kiitos tuomareille, jotka äänestivät poikaa!

Kuvassa Kapu paneelissa.
Kuva: Anzelika Vorobjova.

Tässä kuva Kapusta ja jättikokoisesta Junior Winner-ruusukkeesta:


Ja todistusaineistoa tässä kuvassa: